Sivut

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Salkun osakkeista


Vaikka kuluneen vuoden sijoitustulos oli loistava prosenttuaalisesti, niin vertailuindeksiin nähden se oli hienoinen pettymys. Tavallisena pörssivuotena kulujen jälkeinen 16,6 prosentin sijoitustulos olisi loistava, mutta pörssivuosi 2012 tarjosi myös indeksi sijoittajalle melkein samanlaisen tuoton. Kuten sijoitusvuosi 2012 katsauksessa mainitsin, niin haluan käydä läpi kaikki sijoitukseni kriittisesti katsottuna mahdollisten mätien omenoiden varalta. Alla löytyy listaus omistamistani yrityksistä, mietteitä niiden tilasta ja mitä aion tehdä niiden osakkeille.




AstraZeneca: Lääkeyhtiö, jonka tuloskehitys on ollut hiipumaan päin patenttien umpeutuessa. Astra on hieman samanlaisessa tilanteessa kuin kotimaamme Orion, sillä erotuksella että toisen osakekurssi on laahannut ja toisen suuntautunut kohti koilista. On mielenkiintoista huomata, että paljon pienemmästä lääkealan yrityksestä, jolla maalaisjärjen mukaan pitäisi olla isompi riski lääkekehityksessä on arvostettu näinkin paljon korkeammalle kuin kansainvälinen jätti.

Olen pohtinut pitkään Astran asemaa omassa salkussani ja tulen todennäköisesti myymään sen tulevaisuudessa pois. Myyntiä perustelen sillä, että minulla ei ole mitään kompetenssiä arvioida esim. pipelinea eikä muutenkaan ennustaa tulevaa tuotekehittelyä. Jos ostan tulevaisuudessa lääkeyrityksiä, niin teen sen ETF:n kautta, jolloin pipeline riskit on hajautettu.


China Mobile: Tasaisesti kasvava Kiinan jättiläinen. Tällä arvostustasolla en ole myymässä enkä lisäämässä, vaikka yritys on suomalaisia verrokkejaan moninkerroin houkuttelvampi sijoituskohde. Alaan suhtaudun kokonaisuudessaan hieman nihkeästi: lue kommentti TeliaSoneran kohdalta.


Coca-Cola: Osake, jonka toivoisin näyttelevän suurempaa roolia salkussani. Uskon yhtiön kasvumahdollisuuksiin kehittyvissä maissa enkä ole luopumassa osakkeesta pitkään aikaan. Arvostus estää kuitenkin ostamasta lisää tätä mustan kullan tuottajaa.


Fortum: Pari vuotta sitten kaikki pitivät Fortumin osaketta tylsinpänä mahdollisena, joka takoo tasaista kassavirtaa ja tulosta. Myös osakkeen kurssissa ei uskottu olevan olennaista laskuvaraa. Vuonna 2013 Fortumia pidetään vieläkin tylsänä yrityksenä ja sijoituksena, mutta sen mahdollisuuksiin ei tunnu enää kukaan uskovan. Onko tuttua kuultavaa: Sähkön jo valmiiksi alhainen hinta laskee myös tulevaisuudessa, ydinvoima kielletään, windfall verot, Venäjä riskit jne jne. Ei siis mitään positiivista vaikka yhtiö tekee kohtuullista (ei hyvää) tulosta kaikesta haasteista huolimatta. Oma näkemys on, että sijoittajat ovat liian pessimistisiä Fortumin tulevaisuutta ajatellen. Olen lisännyt osaketta tasaisen väliajoin koko viime vuoden ja osake on jo toiseksi suurin sijoitus salkussani. Pidän osaketta todella edullisena.

H&M:lla on takanaan kaksi vaisumpaa vuotta, joita on varjostanut mm. korkeat raaka-ainehinnat sekä epäsuotuisa kruunun kurssi. Lisäksi yhtiö ei ole ollut halukas nostamaan tuotteiden hintoja, joka on lyhyellä tähtäimellä hidastanut tuloskasvua. Pitkällä tähtäimellä strategian valinta on varmasti oikea, kun asiakkaat pitävät mielikuvan halvoista hinnoista yhdistettynä ajan hermolla olevaan muotiin.

Pari päivää sitten tunnelin päässä pilkahti valoa kun H&M kertoi myyntinsä luistaneen odotuksia paremmin. Ostaisin mielellään osaketta lisää, koska uskon yrityksen liiketoimintamalliin myös tulevaisuudessa. Aloitan ostot kurssin ollessa alle 200 kruunua eli mahdollisesti hyvinkin pian.


Hudson City Bankcorp: Kallis virhe sijoitus. Oppitunti siitä, jos ei tee kotiläksyjään kunnolla ja sijoittaa osinkotuoton ja kasvuodotusten perusteella. Pankin laadussa ei sinänsä ollut mitään huonoa ja useimmat kriteerit puolsivat sen ostoa. Tein kuitenkin kardinaali mokauksen arvostuksen kanssa ja ostin osaketta ilman turvamarginaalia. Turvamarginaalin puute iski kasvoille korkojen laskiessa, jolloin myös HCBK:n korkokate tippui merkittävästi ja se joutui uudelleen järjestelemään tasettaan. Osake on myyty pois ja kuitattu noin 30% tappio.


Nordea: Laatuyritys, jonka osake on harvoja markkinoillamme vielä kohtuullisesti arvostettuja massasta poikkeavia yrityksiä. Yhtiön kulukuuri tulee jatkossa nostamaan pankin oman pääomantuottoa, mutta Nordean tavoite ROE 15% saattaa jäädä vielä unelmaksi. Korostan sitä, että vaikka Nordea ei pääsisikään ROE tavoitteeseensa niin on se jo tääläkin kannattavuudella hyvä sijoituskohde. Haluaisin myös itse lisätä Nordean painoa salkussa, mutta riskinhallinta syistä olen ollut maltillinen. Jos kurssi laskee jälleen alle 7 euron, niin voi olla etten pysty pitämään sormiani erossa osakkeesta. Vaihtoehtoisesti saatan ostaa Nordeaa Sampon kautta, joka myös houkuttelee.


Sampo on ylivoimaisesti suurin yksittäinen omistus salkussani, josta olen hyvin ylpeä. If takoo omistajilleen rahaa korkealla vipukertoimella ja on erittäin kannattava. Useammat vakuutusyhtiöt tekevät tuloksensa nimenomaan sijoittamalla floatin eteenpäin samaan aikaan kun niiden perusliiketoiminta ei juuri tuota mitään. If on täydellinen poikkeus tästä kaavasta. Sen yhdistetty kulusuhde on ollut vuosia reilusti alle 100, joten sen tulos ei ole riippuvainen pelkästään saaduista sijoitustuloista. Jos matala korkotaso tulee vielä jatkumaan pitkään, niin usea muu vakuutusyhtiö tulee olemaan vaikeuksissa nimen omaan alhaisten tuottojen vuoksi. Tämä saattaa avata mahdollisuuden Sampolle ostaa jotain mielenkiintoista fire sale hintaan.

Viime aikaisesta kurssinoususta huolimatta Sammon osake on halvempi mitä moni uskookaan. Omien laskelmien mukaan osake tuottaa edelleen karvan alle 12 prosenttia vuodessa vallitsevalla kurssitasolla. Osakkeen suuresta painosta huolimatta olen valmis kasvattamaan sen osuutta, jos kurssi laskee lähemmäs 20 euroa. Toisaalta ainakin kirjoitushetkellä Nordea on huomattavasti huokeammin arvostettu kuin Sampo.


TeliaSonera: Osinkokone. Tylsyyden huippu muttei laadukas sellainen. Olen tutkinut koko operaattorialaa viime aikoina ja olen tullut siihen lopputulokseen, että liiketoimintalana se ei ole merkittävän hyvä. Liiketoiminta vaatii jatkuvasti korkeaa capexia (verkot), käyttäjien aktiivisuus pienenee (sms/puhelut), netistä maksetaan kiinteähinta, roamingmaksut laskevat, asiakkaat eivät ole lojaaleja -> Liiketoiminta ei kasva! Ilman kasvua osake ei voi olla hyvä buy n´ hold osake ja sitä TeliaSonera ei tarjoa. Markkinat Pohjoismaissa ovat täysin nolla kasvuisia, mutta onneksi idänmaat tarjoavat edes jonkunlaisia kasvualustoja.

TeliaSoneralla on ollut myös muitakin ongelmia kuten lahjusskandaalit ja ongelmat yhteisyrityksissä, jotka eivät ainakaan omissa silmissäni nosta yrityksen houkuttelevuutta sijoituskohteena. On toki täysin mahdollista, että lahjusskandaalilla ei ole 1) mitään perusteita ja 2) eikä se vaikuta milläänlailla liiketoimintaan.

TeliaSoneralla on mahdollisuus keväällä maksaa muhkeaa osinkoa sen yritysjärjestelyiden vuoksi (listautuminen ja myynnit), joka saattaa nostaa yrityksen osakkeen kurssia osinkokiiman tarttuessa siihen. Mikäli näin tulee käymään tulen keventämään omistustani merkittävästi.


Tikkurila: Uusi lempilapseni. Liiketoiminta on juuri sellaista, jota haluan pitkällä tähtäimellä omistaa. Tikkurila tosin näyttelee salkussani vielä liian pientä roolia, mutta toivottavasti tulevaisuudessa saan nostettua sen osuuden huomattavasti merkittävämmäksi. Ehdin edellisen Tikkurila kirjoituksen jälkeen tehdä ainoastaan yhden oston, jonka jälkeen kurssi nousi liikaa uusien ostojen kannalta. Odottelevalla kannalla siis ollaan.


Tesco: Lisäsin osakkeen salkkuun viime vuonna sen tulos varoitettua huonosti menneestä joulukaupasta. Olin ennen tätä tutustunut yhtiöön Eurooppalaisten osinkoaristokraattien kautta ja käytin hyväkseni osakkeen jyrkän hintapudotuksen. Olin myös valmis ostamaan osaketta lisää mikäli sen kurssi olisi tippunut merkittävästi alle 300 pencen. Tällä hetkellä nautin osakkeen kyydistä, mutta olen myös valmis lisäämään osuuttani yrityksessä sopivan paikan tullen.

Yhtiön tuloskehitykseen on liittynyt markkinoilla merkittävää epävarmuutta, mutta viime aikaiset viestit Tescon myynnin kehityksestä ovat olleet rohkaisevia. Mikäli yritys onnistuu terävöittämään kotimarkkinoiden liiketoimintaa ja myy (lopettaa) tappiollisen US- liiketoiminnan, niin uskon kurssin nousevan nykyisestä merkittävästi.


Walmart: Ehkän laadukkain kaikista liiketoiminnoista joista omistan palasen. Yhtiön liiketoiminta etenee kuin juna raiteilaan tylsän tasaisesti. Toki Walmartillakin on ollut haasteita same store salesien kanssa ja Meksikon lahjusskandaalin kanssa, mutta kokonaiskuva on edelleen hyvin otollinen kannattavalle liiketoiminnalle.

Nykyisellä kurssi tasolla Walmart tarjoaa helposti kaksi numeroista tuotto vuodessa, joka on loistava taso ottaen huomioon yhtiön defensiivisen toimialan.


Konecranes: Salkkuni ehdottomasti paras sijoitus vuonna 2013. Tuntuu uskomattomalta, että osaketta myytiin vuosi sitten alle viidellätoista eurolla. Pidän Konecranesia muutenkin loistavana yrityksenä, jolla on todella hyvä johto (tj ja hallitus). Johdon osakeostoksia seuraamalla olisi muuten voinut saada tukea ostopäätökselle kurssin ollessa pohjalukemissa: Ainakin hallituksen puheenjohtaja Stig Gustavsonin ostoja on kannattanut seurata. Yleisen sijoitusviisauden mukaan johdon osakemyynneille voi olla useita syitä, mutta ostoille vain yksi: Tehdä sijoituksella rahaa.

Konecranesin kurssinousun vuoksi osake ei ole enää lähelläkään ostotasoja. Itse asiassa sen kurssi on paljon lähempänä myyntien aloittamista kuin uusien ostojen aloittamista.


PKC Group: Olin hieman skeptinen PKCn ison yritysoston kanssa, mutta yritysten yhdistäminen on mennyt kivuttomammin kuin olisin luullut. PKC on onnistunut laskemaan velkaantuneisuuttaan merkittävästi yritysoston jälkeen ja kannattavuus on pysynyt hyvällä tasolla johdinsarjojen kysynnän heikkenemisestä (kuorma-autot) huolimatta.

PKC:n kurssi pääsi karkaamaan käsistäni ja onnistuin pettymyksekseni ostaamaan ainoastaan yhden erän yrityksen osakkeita. Prosenttuaalisesti omistukseni on nätisti plussalla, mutta sen vaikutus kokonaisportfolioon on ollut liian pieni. Tällä hetkellä PKC on mielestäni kohtuullisen oikein arvotettu, eikä ainakaan merkittävää alennusta ole havaittavissa.


Scania: Yhtiön vuosi on ollut haasteellinen johtuen hidastuneesta hyötyajoneuvojen kysynnästä. Uskon kuitenkin, että pitkällä aikavälillä Scanian tuotteille on merkittävää kysyntää, koska kuljetusyrittäjät eivät voi ikuisesti lykätä investointejaan ja ajaa vanhoilla ajoneuvoilla.

Sijoitus yhtiöön on ollut kaikista liiketoiminnan haasteista huolimatta kohtalainen ja sen kurssi onkin noussut enemmän kuin salkkuni kokonaisuudessaan. Sijoitus on siis ollut jo nyt kannattava. Olen valmis lisäämään Scaniaa salkussani merkittävästi, jos kurssi laskee alle 115 kruunun.


YIT: Olen tyytyväinen YIT:n yleiseen liiketoiminnan kehitykseen. Pienen särön rakentamisen vahvaan suoritukseen tuo kiinteistöteknisten palveluiden kannattavuuden heikko kehitys.

Yit osuus salkussa on vielä hyvin pieni. Osakkeen kanssa kävi samalla lailla kuin PKC:n kanssa, että hinta kävi vain hetken ostotasolla enkä ehtinyt tankata sitä kuin kerran. Pitää varmaan jatkossa terävöittää osto-ohjelmien kokoa, että hyvät ostopaikat ei jää käyttämättä hyväksi.


Transocean: Myyntilistalla. Yhtiö on huomattavasti laaduttomampi mitä uskoin sen olevan sijoitushetkellä (johto, yhtiöostot, riskit, jne jne...). Pelkästään katsomalla 10 vuotta taaksepäin yhtiön lukuja voi päätellä, että yhtiö ei voi enää jatkossa kuulua salkkuuni.

Osakekurssi on kuitenkin liiketoiminnanhaasteista huolimatta toipunut merkittävästi pohjalukemista kun Transocean ilmoitti sopineensa Meksikon lahden oikeusjutun. Olen asettanut myyntien aloitustasoksi 60 dollaria, joka toivottavasti saavutetaan lähiaikoina.

Transoceanin kohdalla olen syyllistynyt "peukalon imemiseen" ja jättänyt päätöksen tekemättä. Jos joku osake pitää myydä pois niin se pitäisi tehdä heti! Nyt olen katsellut kvartaali kvartaalin perään keskinkertaisen yrityksen räpellystä samaan aikaan kun osakekurssi on laskenut 85 dollarista pohjamutiin. Ei näin!


Lyxor Venäjä ETF: Yksi harvoista passiivisista tuotteista, joita olen harkinnut lisääväni salkkuun. Venäjän markkinat ovat arvostuksensa puolesta (P/E 5-6) todella kiinnostavat, mutta yksittäisten yritysten ostaminen ei ainakaan tällä hetkellä tunnu mielekkäältä. Toinen vaihtoehtoinen ETF on DB X-trackers MSCI Russia Capped Index, joka on hieman Lyxoria laajemmin hajautettu.


Yhteeveto

Suurin osa nykyisistä omistuksistani on ansainnut paikkansa portfoliossani, joten suuria muutoksia salkun kivijalkaan ei tarvitse tehdä. Muutenkin olen ainakin omasta mielestäni tunnistanut hyvällä prosentilla laatuyhtiöitä, joilla on mahdollisuus kasvaa ja tuottaa myös tulevaisuudessa markkinoita paremmin. Kuitenkin huomattavaa parannusta täytyy tehdä osto-ja myyntiprosesseissa, jotka ovat liian varovaisia. Vuoden 2012 sijoitustulos olisi ollut huomattavasti parempi, jos olisin toteuttanut osto-ohjelmat agressiivisemmin ja samalla luopunut "huonoista" osakkeista nopeammin. Kehitettävää siis löytyy vuodelle 2013!


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Tilannekatsaus 2012


Nyt on lomat lusittu sekä raketit ammuttu ja on aika panna pakettiin sijoitusvuosi 2012. Omalta kohdaltani mennyt vuosi oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että aloitin kirjoittamaan ensimmäistä kertaa elämässäni blogia. Päätös aloittaa kirjoittaminen ei ollut helppo, koska äidinkieli ei todellakaan ole ollut oma vahvuus enkä koskaan ole aiemmin kirjoittanut mitään omasta vapaasta tahdostani. Lisäksi sijoitusaiheisen blogin ylläpitäminen on Suomessa hyvin haastavaa, koska lukijoita on harvalti ja olemassa olevien blogien taso loistava!

Blogin kirjoittaminen on ollut välillä kuin tervanjuontia, kun aikaa ei meinaa löytyä tarpeeksi muuhunkaan elämiseen opiskelun ja työnteon ohella. Pakko sanoa, että en tiennyt etukäteen kuinka paljon aikaa säännölliseen kirjoittamiseen menee. On kuitenkin sanottava, että kirjoittamisesta on silti ollut huomattavasti enemmän hyötyä kuin haittaa ja se on tuonut eteen uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia ja tapahtumia!

Kaikista suurin hyöty sijoitusblogin kirjoittamisesta on ehdottomasti ollut sen sijoitustoimintaa selkiyttävä vaikutus. En ole enää tehnyt juurikaan turhia kauppoja ja sijoitusstrategia on muokkaantunut entisestään kun sijoituspäätökset pitää perustella julkisesti. Aion myös jatkossa kirjata ylös blogiini tekemäni osakeostot ja -kaupat.

Sijoitustulos 2012

Sijoitusvuodesta tuli niin itselleni kuin indeksisijoittajillekin hyvä huolimatta useista eri maailman taloutta uhanneista kriiseistä. Sijoitusteni arvo nousi 16,6 prosenttia, joka on huomattavasti paremmin kuin 10% vuositavoite. Toisaalta saavutuksen merkittävyyttä hieman laskee se, että Suomi tuottoindeksi nousi samaan aikaan 15,5 prosenttia, joten ylituottoa ei kertynyt merkittävästi. Annan tietysti hieman tasoitusta indeksille omalla tuotonlaskenta tavallani, joka pitää sisällään mm. osinkojen verot ja kaupankäyntikustannukset. Laskelmissani en ole ottanut huomioon myyntivoittoveroja, jotka tosiasiassa vain parantaisivat vuoden 2012 tulostani. En nimittäin myynyt juuri mitään osakkeita voitolla koko vuoden aikana ja tappiollisten osakkeiden myynnit olivat huomattavasti suurempi osa myyntejä.


Parhaiten salkussani tuottivat vuoden aikana Konecranes, Sampo ja HCBK. Toisaalta HCBK:n osuus salkustani oli aiemmista tappiosta johtunut häviävä pieni, joten sillä ei ollut merkittävää vaikutusta kokonaistulokseen (+ myin osakkeet eilen pois). Huonoiten osakkeistani kehittyivät erityisesti Talvivaara ja Fortum, jonka kurssi lasketteli oikeastaan koko vuoden alaspäin. Useiden lisäostojen vuoksi Fortumin prosentuaalinen tappio ei ole iso, mutta euromääräisesti kurssilasku on rokottanut salkkuni tuottoa merkittävästi. Talvivaaran koko salkussani ei ollut iso, mutta sen prosentuallinen tappio sitäkin suurempi.

Säästösuunnitelma

Säästäminen ei onnistunut viime vuonna suunnitelmallani tavalla. Varsinkin viimeinen kvartaali oli pieni muotoinen katastrofi ja sain säästettyä ainoastaan 400 euroa sijoituksiin. Koko vuoden ajalta sain kasaan 2500 euroa kun tavoitteena oli 3600, eli tavoitteesta jäi puuttumaan 1100 euroa. Opiskelu on rokottanut säästämistä huomattavasti kun työnteolle on jäänyt aiempaa vähemmän aikaa. Kun vielä aikaistin valmistumistavoitettani puolella vuodella, niin säästäminen on ollut todella haasteellista. Todennäköisesti en tule yltämään ensi kevään aikana säästötavoitteeseeni, jollei tilanteessani tapahdu suuria muutoksia.

Hyvä sijoitustulos antoi paljon anteeksi tavoitteessa pysymiseen kokonaisvarallisuuden osalta. Tällä hetkellä olen noin 1000 euroa edellä tavoitettani.

Tavoitteita vuodelle 2012

En ole täysin tyytyväinen vuoden 2012 tulokseen, joten sijoitusstrategiaani täytyy kehittää. Olen katsonut taaksepäin kokosijoitushistoriani aikana tekemiäni osakekauppoja löytääkseni mitkä sijoitukset ovat olleet parhaita ja mitkä huonoimpia. Ylivoimaisesti suurin yksittäinen tekijä, joka on erottanut hyvät sijoitukset huonoista on niinkin yksinkertainen kuin osingonmaksu. Lähes poikkeuksetta osinkoa maksamattomat osakkeet ovat olleet kohdallani katastrofeja! Vai mitä mieltä olette yhtiöistä Vestas Wind ja Talvivaara?! Lisäksi yritykset, jotka ovat leikanneet osinkoaa tai peruuttaneet kokonaan sen maksamisen ovat olleet huonoja sijotuksia (RIG, HCBK). Hyvää kuitenkin on, että yksikään yrityksistä ei nykyisten laatukriteerieni vuoksi enää seuloontuisi massasta salkkuuni asti. Aion kuitenkin käydä vielä salkun läpi todella kriittisin silmälasein ja arvioida jokaisen osakkeen yksityiskohtaisesti läpi. Tehtävän aloitin jo eilen poistamalla HCBK:n salkusta.

Keskittyminen laatuyrityksiin on aiheuttanut minulle pienimuotoisen ongelman, joka on seurausta kotimaisten yhtiöiden laadusta: Laatuyhtiöiden lukumäärä on hyvin rajallinen kotipörssistämme! Lisäksi tällä hetkellä kaikki kotimaiset laatuyhtiöt (pl. Fortum/Nordea) ovat tällä hetkellä korkeasti arvostettuja. Myös jenkeissä seuraamani yhtiöt ovat kaikki hintavia, joten minulla ei ole juuri mitään ostettavaa! Siksi aion keskittyä tänä vuonna laajentamaan etsintää uusille markkinoille ja samalla tutustua uusiin, mielenkiintoisiin yrityksiin. Toki jos hyviä yrityksiä ei vain löydy kohtuulliseen hintaan niin olen valmis istumaan kasvavan kassan päällä ja virittämään norsupyssyä valmiiksi tulevaa kurssilaskua odotellen!

Mielenkiinnosta sijoittamista kohtaan sekä kehittyäkseni sijoittajana tulen myös tutustumaan uusien sijoitusstrategioiden tutkimiseen ja testaamiseen. Tällä hetkellä olen jo tutustunut mahdollisuuksiin parantaa tuotto ilman merkittävää lisäriskiä, mutta niistä mahdollisesti lisää tulevaisuudessa.

Onnea ja menestystä kaikille sijoitusvuoteen 2013!
Tavoitelista 2013
1) Kehittää myyntipäätöksien tekemistä ja niiden perustelua
2) Keskittyminen ensisijaisesti loistaviin buy n´ hold osakkeisiin
3) Laajentaa yrityksien etsimistä nykyisten markkinoiden ulkopuolelle
4) Tutustua tarkemmin uusiin sijoitusstrategioihin (tutkiminen ja testaus)
5) Valmistua koulusta kesäkuuhun mennessä
6) Elämään hetkessä


Yhteenveto Q4:n tapahtumista:
Säästötavoite Vs. Toteutunut: 900€ / 400 €
Varallisuustavoite Vs. Toteutunut: 39 960€ / 40 952 €
Osinkotavoite Vs. Toteutunut: 378€ / 80,76 €

Indeksoitutuotto Q4: -0,43 %
Indeksoitutuotto vuoden alusta: 16,6 %

Osakeostot: Tikkurila
Osakemyynnit: -